OLI JOULU SILLOINKI
 
 Ollessani  pieni. - Ei tiennyt kerkiääkö isä jouluksi kotiin savotoilta, kun se palsta piti tehdä loppuun,  että sai tilin. Ei ollut puhelimia, eikä sinne savotoille kulkenut muu kuin se virkaposti, siihen savottaan liittyvä, niitten " Kymppien" mukana.

 Kuusen aina joku kuitenkin etsi läheisestä metsästämme viimeistää aattona. Siihen sai ne oikeat kynttilät, jotka tiputtivat steariiniä - mutta se liekki oli mikä lämmitti. Koristeeksi laitettiin erimaiden lippuja villalangassa, sekä joku villalangasta tehty nukke, sekin osin paperinen ja kuusen jalka oli puinen ristikko, niin sitä kuusta ei voinut kastella ja sen seurauksesta neulaset tahtoivat varista lattialle melko nopeaan pirtin lämmityksen myötä pois.

Olimme saaneet jostain kahdesta osasta koottavan pöytäkuusen, johon sai myös oikeat kynttilät ja se oli harvinainen silloin ja en ole sellaista sen koommin nähnyt muuallakaan.
 Saunottiin savusaunassa ja matkaa tehtiin melkein uppohangessa. Olihan tietenkin se jo jonkun moinen polku kun sinne oli vesi viety kelkalla ja käyty sitä lämmittämässä. Eihän se tietenkään yhdestä uunnilliseta lämmennyt, vaan sinne täytyi käydä lisäämässä useampi kerta.
Ikkunassa ulkopuolella roikkui naulassa savuinen lyhty, joka näytti valoa saunaan ja se näytti myös valoa saunamatkalla, jotta ei eksy lumiselta polulta. Kun oli kova pakkanen, ihailtiin kauniita revontulia ja yritettiin kilvan laskea kilpaa kuka useamman tähtikuvion näkee.

 Eräänä jouluna kun isän savottapaikka oli reilun kymmenen kilometrin päässä, olikin tosi hyvä joululahja kun sai viedä sinne äidin tekemää tuoretta ruokaa ja se oli yllätys isällekkin ja samalla sai isältä rahaa kotiin vietäväksi, että saatiin kauppalaskut hoidettua.   Kokithan lähtivät joulua viettämään kotiin.  Se matka taittui hiihtäen.

Joulupäivänä emme saaneet  käydä kylässä, vaan ainoa oli kirkossa käynti.  Vasta Tapaninpäivän illansuussa  alkoi kylän raitilla liikkua kulkijoita, mikä hiihtäen, jalan tai hevosin. Teitä ei ollut aurattu silloin ja jos lumituiskuja oli ollut joulun tienoolla toivoikin, että joku jolla oli hevosia  kotona liikkuisi, jotta olisi helpompaa lähteä kävelemään kun arki koitti.

Joulusta huolimatta maitoauto kulki joka aamu kuuden aikaan noin kahden kilometrin päässä kotoamme ja sinne piti maito viedä samaisella kelkalla jolla oli vedet vedetty ojasta ja sinne piti lähteä varhain, että kerkesi ne maitotongat nostaa laiturille valmiikisi. Se oli joka aamuinen tehtävä, oli ilma millainen tahansa, koska se oli yksi tulon lähde ja oli kunnia asia, että meijeriin toimitettu maito oli tuore ja rasvaprosentti korkea.

 Maidosta tili oli silloin varmin, millä siellä maalla elettiin. Se reitti tuli melko tutuksi, vaikka ei niitä valoja ollutkaan, pakkasella vain kuu hohti valoa ja tähdet tuikki, hyisen tuulen tuivertaessa poskia vastaan. Kun sattui naapuri, joka vei maitonsa hevosella, piti kelkka maitotonkkineen työntää sivuun hankeen, kunnes se ohitti ja taas matka jatkui kun ensin kelkka oli pois saatu umpihangesta, siihen samaiselle hevosuralle.

 Näin jatkui päivät ja vuodet ja joulu tuli jokainen vuosi, aina sinne korpimaillekkin asti ja ihmiset olivat tyytväisiä mikä mitenkin tahollaan.....

    Jokaiselle toivon Rauhallista Joulun aikaa, missä sitten olettekin!