KUKAAN EI ARVANNNUT?

Lieskat löi ikkunoista,
kipinät sinkosivat,
mikä minnekkin,
hiillostaen uusia pesäkkeitä.

Jyske kuului kauas, -
joku soitti hätänumeroon?

Rakkaus oli muuttunut tummaksi,
se oli sirpaloitunut.

Siivet olivat pettäneet.

Ankeus yllätti aamullakin,
puhumattakaan illat,
ne olivat merensinisen mustat,
ei ollut jäljellä muutako sirpaleet,
mustuneet seinät ja verta vuotavat ryysyt.

Kaksi rakastunutta oli kasvanut erilleen
ja saaneet jylhät, vihan voimat,
joita ei enään mikään pidättänyt,
mutta ne pysyivät salassa, 
kunnes paukahti ja kaikki olivat levällään!

Teksti: Rita Vähäkuopus