KIITOSTA MÄ ANNAN

Voi sie Luoja paranen!

Kyl mie nää kelit sallin.
Pyysinhän kolleeta,
että ei mun aivoparat
pala, kärsi kuivuuest.

En sua tuomitse tuosta,
enkä vielä huomisesta,
en tiiä, mitä silloin.

Mut nyt saan rauhassa loikoilla,
- ihan vallan miettiä muuta.

Sie sen mulla armost annoit
kun mie ristinpuuta kannoin.

Nyt oon sit niin onnellinen
kun ei oo kiire rantamaille,
järvehen sinisen.

Oot sie sitten kuuliainen
minut saat aivan -
Onnehen siniseen,
posket vallan punottamaa.,
Oot sie sellainen, - velikulta.

teksti; Rita Vähäkuopus.