ISOÄITI

ISOÄITI

Kävin  hän  kiertokoulun,
ei  kilpaillut  meikeillä  monilla.
kasvot  silti  kaunehimmat.

Kulki  hiekkaiset  polut,
kävi  soilla  ja  niityillä  monilla.

Kevyt  oli  askel  silloin,
teki  kaiken  kotityön
ruuan  laittoi,  
lämmitti  tuvan,
kantoi  vedet,  
pesi  pyykit  käsin,
hieroen  peltiseen  pyykkilautaan
mäntysuovalla  liotteli.

Perilliset  kasvoi   maailmalle.

Ikää  karttui.
Askeleet  lyheni
ja  näköaisti  himmeni.
Viisautta  säilöttynä,
hiuksien harmatessa, 
muisti   metkut,  
osasi  iltarukouksetkin  monet.
Niitä  sitten  opetti,
lapsille  tuvassa,
missä oli  raidalliset  räsymatot.

Uunipankolla  lämmitteli,
siinä  hoiti  kivut   monet
joskus   poikkesi   hieroja,
joka   kaikki  silotteli
ja  kaikki   ne  oli  ohi  taasen.

Ei  niistä  hän  valitellut,
ei   niitä  hän  kovin  kannellutkaa.

Mitä  joskus  naapureiden  kans
paransivat  maailmata.

Nyt  on  muistot  kalliit  hänestä
muistoja  vain,  joita  ihaillen
moni  muistelee,  moni  säilyttää
kansissa    kultaisissa,  
osa  siirtäen  ne
sähköisiin  vempaimiin,
joita  ei  isoäiti,  
koskaan   voinut  kuvitella,  
ei  unissa  parhaissakaan.

Häntä   kun  kiire  kuljetti,
surutkin  jäi  unholaan,
tehden   mahtavan  matkan,
viisauden  perinnöksi   jättäen.

teksti; Rita Vähäkuopus