sunnuntai 23. marraskuuta 2014

YHTEINEN PESÄ

23. marraskuuta 2014 kello 15:41
 Se  kahden  rakentama.

Se  lemmenpesä.
Missä  kaksi  ihmistä on  löytänyt
toisista  sielunkumppaneita.

Se  kukoistaa,  se  leimuaa
kunnes  joku   särkyy,  särkyy
ja  tekee  kipeää.

Mieli  alkaakin  tekemään
sisälle  yhtä-äkkiä  mustaa   koteloa.

Ajatus   himmenee,
mieli   usuttaa   tekemään  
eristettyä   koloa.
Mistä  se  saa   sen  punaisen
sydämenkin  mustumaan.

Yksi  johtaa  toiseen  ja  se  vielä kolmanteekin.

Se  onkuin  kuin  tupajumi  talon  nurkissa,
kun   se  saa  vallan  
niin  se   leviää   syövän  lailla.

Kunnes   kaikki   yhtä-äkkiä  lemahtaa
tuhkana  ilmaan  ja  saa aikaan  kaaoksen!

Silloin   se  koskettaa  jokaista  läheistä  
ja  kipeästi  riipaisee   sielun  syöväreihin asti.

Se   myös   koskettaa   kuulijaa  sydämeen asti.
Se  laittaa  kysymään,   että   miksi   ja  miksi
se  minunkin   tuntema   ihminen  saattoi
joutua  tekemään  kamalia  päätöksiä,
mitä  on  todellakin  vaikeaa  korjata?????

Ne  toistuvat   lähiympyröissä 
ja  se  leviää   aivan  vieraisiinkin
outoihin    ihmisiin,  jotka   eivät   ole
edes  koskaan   tavanneetkaan!

Taivaan   Isä   anna    voimia  ja   jaksamista  jokaiselle,  joita  nämä  tällaiset   tilanteet  koskettaa.
Älä  jätä  heitä  koskaan   pulaan. Eikä  niitä   joilla   on  parhaillaankin   menossa   mustan  pesän  teko!  
Suo  jokaiselle lempeyttä,  ymmärtäväisyyttä   ja  anteeksi  antoa   toista  ihmistä  kohtaan.
Älä  kohtele  heitä  turmiollisesti,  vaan  ojenna  heille   armollinen käsi  ja  anna   rakkauden  koskettaa   meitä  jokaista  tavallista  tallaajaa,  sillä  jokaisella    on  oma  heikkoutensa,  jokaisella  on  omat  lujuutensa.  Tasoita  niitä,  jotta  ihmiset  jaksavat  tällaisena  aikoina   ja  ymmärtäisivät  läheisiään.   Suojele jokaista lasta,   suojele  jokaista  joka  on  todella  huono  puolustamaan  itseään. Sinä   sen  tiedät. 

Teksti; Rita Vähäkuopus

Ei kommentteja:

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...