tiistai 23. joulukuuta 2014

Kukkuluurua Rovaniemeltä



Varhaista ja oikein hyvää aamua tiistain ja aivan JOKAISELLE!

Onnea Elof, Senni ja joilla merkkipäivä tänään on!

Jouluna on kolmasosa talven lumesta satanut. Saarijärvi.

Tänään v. 1920 annettiin Suomessa  sukunimilaki, jonka mukaan jokaisella suomalaisella tulee olla sukunimi.

Tänään v. 1955 oli Väinö Linnan kirjaan Tuntematon sotilas perustuvan elokuvan ensi-ilta. Edvin Laineen ohjaama elokuva on kaikkien aikojen katsotuin suomalainen filmi. Sen on nähnyt yli 3 miljoonaa suomalaista.

Tänään v. 1945 syntyi Matti Ahde
änään v. 2003 kuoli Sylvi Salonen.

******

Terveiset Puuro- ja pikkujoulusta.
Tulipahan tänään sellainen keikka tehtyä.
Oli oikein mukava poppoota.
Äijäköörin tiernapojat esiintyivät myös siellä....
Joululaulut raikasivat mukavasti ja joulupukkikin toi ja oikein paljon lahjoja.  Tontut olivat olleet kovasti ahkeria, ne olivat  kutoneet  monet  sukat, särystimet ja lapasia myös sekä kaulahuvia......puhumattakaan lasten leluista.....
Eli kilttejä  oli paikalla  porukka.

Keleistä  puhuen pakkasta on klo 0.42 -12.8, joten oikein leppoisat talviset kelit. Liikennettä ei ny oikein kovin ole  hurrannut, mutta kyllä se uni painaa minunkin luomia  jo melko raskaasti...
Aamulla olisi suuntana  kuntosali ja fysiterapeutin
käsittelyt vielä kerran tälle vuodelle.

Oikein hyvää ja maltillista matkaa jokaiselle tienpäälle,
että jouluna olisi  kaikilla hyvä mieli.
JA VARSINKIN RAITTIINA!!!!!
Jaksamista joka suunnalle, tsempin pitimiä, pilkettä silmäkulmiin ja hymyä suupieleen. Joulu on iloinen asia.....

Onnensirpaleita ja suojelusenkelin siipien kosketusta,
aivan kaikkialle........



 

Ei kommentteja:

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...