keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kukkuluurua Rovaniemeltä


Hyvää huomenta ja keskiviikkoa ja aivan kaikkialle!

Onnea Aku, August, Augusta, Aukusti ja joilla merkkipäivä tänään on!

Sanonta; Loppiaisena on päivä kukon askelta
pitempi. Savonlinna

Vanhoja muistellen; Tänään v. 1914 ensimmäinen alus läpäisi Panaman kanavan.

Tänään v. 1928 Suomen Kuvalehti julisti kilpailun reklaami-sanan korvaamiseksi suomalaisella sanalla. E. A. Saarimaan ehdotus voitti: mainos.

Tänään 1978 ensimmäisen Jokeri-kierroksen oikea numero arvottiin televisiossa.

Tänään v. 1938 syntyi Rauno Aaltonen, v. 1947 Kai Hyttinen

Tänään v. 2005 kuoli Jussi Kylätasku

******

Näin on kohta tämäkin aamu vanhoissa  muisteluissa,
mutta siitä huolimatta kerron, että Rovaniemellä
sataa lunta ja viti puhdasta on kauttaallaan.
Klo 5.25 oli asteet Rovaniemen keskustassa III
kerroksen korkeudella -7.3, että ihan vähän pudonnut
 eilisen lukemista ja oli jo illallakin -10 asteessa.
Näin muuttuvi maailma, eskoseni on
myös sanonta joskus kuulunut korviini.
Sopii myös nykyään kelehinkin.

Arki on jälleen tupsahtanut ja maailma pyörii
miten missäkin.  Ja niin rullaa täälläkin
napapiirin tuntumissa.
Lyhyt on tää arkinen viikko, mutta sitä enemmän
tuntuu kiire ihmisiä juoksettavan.

Voimia ja jaksamista joka taholle ja nyt kiinni arkisiin juttuihin ja se on minullakin menoksi.

Ei kommentteja:

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...