keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kukkuluurua, Immeiset!



Huomenta  Immeiset!

Onnea  Harald,  Pulmu,  Raita  ja  joilla  tänään
merkkipäivä  on!

1.4.-31.8  koirat  saavat  olla  irti  vain  omassa  pihassa  tai  ulkoiluttamiseen  osoitetulla  alueilla.

Vanhoja  kaivellen; Tänään   v.  1963  Enontekiön  Kilpisjärvellä  mitattiin  150 cm:n  lumenpaksuus.

Tänään  on  aprillipäivä.  Joidenkin  tietojen  mukaan  päivä  on  alkujaan  saanut  luonteensa  hindujen  Huli-juhlasta,  johon  liittyi  aprillimaisia  piloja.

Tänään  v.  1962  Jaakko Kailajärvi  teki  ensimmäisenä  suomalaisena  painonnoston maailmanennätyksen.  Hän  tempasi 82.5 kg.

Tänään  v.  1971  aloittivat  kunnalliset  lappuliisat  työnsä Tampereella,  Oulussa  ja  Porissa. (Neljä  kuukautta  myöhemmin  Helsingissä, Lahdessa  ja Espoossa.)

Tänään  v.  1984  Matti Nykänen  hyppäsi  Rukan  mäessä  Suomen  mäkien  pituusennätykseksi  127 m.

Tänään  v.  1957  syntyi  J. Karjalainen

*******


Tuulee  ja   räntää   satelee.  Siis; loskaa  riittä  ja  aurauskalustot  on  olleet  jo  liikkeellä,  niin  on  sitä
siirretty  ainakin  toiseen  osin  paikaan.

Kylläpäs   oli  melkoinen  herätys  kun  minulla  oli   irronnut   edestä  proteesista  parit  hampaat!  Voi  jeekama  sentään!!!

Eipäs  oikein  ole  asiaa  ihmistenilmoille,  ennen  kuin  jotenkin  pääsee   hammasteknikolle? Niin  eipä  ole  mieltä   toivottaa   hyvää  huomenta  kuin   ainoastaan  huomenta.

Mutta  tätä  se  on  elämä  tänään  keskiviikkona  minun  kohdalla,  toivottavasti  teillä  muilla  on  paremmin  ja   en  olisi  siitä  yhtään kateellinen.  

Edetään  liikenteessä  maltilla,  niin se  on suurin  osa  murheista  vältetty....

Ei kommentteja:

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...