keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Näin muuttuu asiat rikostutkinnassa ja pitkittyy.......

 Mitä   mieltä  olette   rikospoliisin   työstä?

13.2.2015   aamupäivällä   rikottu    tuulilasi   omistajan  parkkipaikalla.

Asianomistaja   käy   tekemässä   rikosilmoituksen, soitettuaan   ensin  112  numeroon,  mistä   hänet ohjataan  poliisilaitokselle    se  tekemääm. RIKOSILMOITUKSEN  HÄN  TEKEE   SAMAISENA PÄIVÄNÄ   ELI  13.2.2015

Rikospoliisi   käy   kuvaamassa    kyseisen  auton vahingon  ja   kertoo   mielipiteensä.  " Että    kyseisissä   autoissa    eli   tojotassa   on  sellainen    yleistä,    että   säiden   muuttuessa    ne    rikkoontuvat  itsestään." Minkä  takia   asianomista   päättääkin  lähteä   heti   selvittämään  asiaa   tojotaliikkeestä?   Poliisi   lupaa soittaa  seuraavalla   viikolla   kun   rikospävä  on perjantai. Sitä   hänen  soittoa   ei  koskaan  saanut   asianomistaja  häneltä.  Autonomistaja   kyllä   huomautti,  että   ei  ole  seuraavalla   viikolla   puhelimella  tavoitettavissa,   että   jos   poliisi  soittaisi   myöhemmin?

Asianomistaja    käy   tojotaliikkeessä   selvittämässä   asian,  missä   sille  poliisin  väiteelle  naurettiin,  kuten   asianomistajakin   kun  hän  on  omistanut  auton  jo monet  vuodet.

Autonomistaja    ottaa   myös  selville    missä  on   tuulilasikorjaamo,  että   jos   kyseinen    vika  saataisiin pysähtymään? Ei  sekin  oli  kiinni   vaikka   hän  siellä   kävi   jo  ennen  kuuttatosita,  eikä  ovessa  olevaan   numeroonkaan  saanut  yhteyttä.  Ovessa  aukioloajat   klo  8.00  -  17.00  ja  kyseisen  yrityksen  puhelinnumero.

Kun   mitään  yhteyttä   ei   kuulunut   poliisilta   hän tekee    kyselyn    autovakuutusfirmaan,  että    onko poliisi  ottanut   sinne  mitään  yhteyttä,  kun  edellsen kerran  kun  kyseisissä  parkkipaikoissa   rikottiin  useita auton  takaikkunoita  oli    se  naapureitten yhteydenoton seurauksena   tehty  jo  yöllä  vakuutusyhtiötä  myöten   rikosilmoitukset.  Vastaus   oli  vakuuutusyhtiöstä.  "Että ei:"     Hän     tekee   toisen    eli   uudelleen     rikosilmoituksen     palautteen  yhteydessä  netin  kautta.

Palautteen    seurauksena     annetaan   asia   sellaiselle   rikostutkijalle,   joka   on  joutunut   selvittämään   kun syksyllä  2014    oli   tehty   samaan   autoon   ja   samoilla   parkkipaikoilla   takalasin   särkemiset,  jopa   neljään   ja   vielä   viereisellä   kadun  varrellakin.  Hän   ymmärtää,  että  ne  ovat   vielä   kesken?  Asiaa   selvitellessä   käy   ilmi,  että   kyseinen   rikostutkija   ei ole   saanut   2015  helmikuussa    rikotusta   tuulilasista   kumpaakaan    rikosilmoitusta.   Hän  ohjeistaan!  "Että   asianomistajan  pitääkin  vielä   tehdä  netin  kautta   kolmas   RIKOSILMOITUS,  13.2.2015    tehdystä   rikoksesta."

Asianomistaja   ihmettelee  asiaa,  mutta   käy  netissä   tekemssä   jälleen  kolmannen   rikosilmoituksen tuulilasivahingosta   ja  siellä   tulikin  eteen  ihmeellinen pakollinen   kysymys   mihin  oli  vastattava  jos meinasi, että  se  onnistuu?  Siinä  oli   kysymys,   että  paljonko   se  kyseinen   auto  on  maksanut   kun  asikas  on   sen   aikoinaan  hankkinut  tai  muuten   ei  olisi  päässyt eteenpäin.  Piti    kaivaa  auton  hankintahinta,  millä  ei ole  mitään  tekemistä   tuulilasinrikkomisen  takia.

Aikaa  kuluu,  kuluu  ja  vihdoin   5.5.2015   saa  omistaja TUTKINTAILMOITUKSEN,  MISSÄ  ON  KAIKKI  MUU   VÄÄRIN  PAITSI  ilmoittajan  nimi.

Siinä   oli   seuraavia   virheitä;

1.  Paikka    yleinen    parkkialue - tapahtui  omalla  maksetulla  parkkipaikalla,  auton  ollessa  roikassa
2. Tapahtuma  aika   väärä. Se  oli  yöllä tutkinnan  mukaan.  -  tapahtui   aamupäivällä
3. Autonvakuutusyhtiö  eri  mitä  kyseisessä  autossa  on
4. Auton  merkki oli  vaihtunut,  tojotasta Ford Focukseen
5. Autonrekisteri   oli  muuttunut

Ainoastaan oikeat  tiedot  oli rikoksentekijän nimi ja osoite, mutta kaikki rikokseen muut liittyvät asiat oli väärin. Eihän poliisi voi nimen perusteella, eikä rekisterin perusteella tietää kuka on oikea  autonomistaja?? Siis mitä tutkittiin tai mitä olisi  pitänyt tutkia???

Autonomista  ei voinut  saada vietyä asiaa     vakuutusyhtiölle  kun sinne vaaditaan poliisilta   RIKOSILMOITUS ja asia on edelleenkin ilman oikeaa rikostutkintaa!

Autonomistaja  kävi taas vartavasten  ensin nettisivuilla   taas antamassa palautetta poliisille asiasta. Ja sen jälkeen hän kävi  6.5.2015  vielä  poliisilaitoksella tiedustemassa, että kukahan  se  on antanut  vääriä tietoja  tapahtumasta  kun  mikään  ei pidä  paikkaansa ja on jo  toukokuu  2015  ja  tuulilasi on  edelleen rikki  kun asiaa ei ole vielä oikeasti tutkittukkaan!
Seuraavassa  postin tuomana  sai asianomistaja kirjeen poliisilaitokselta, TUTKINTAPÄÄTÖS, joka oli kirjattu 4.5.2015, että tutkinta on päätetty keskeyttää, mutta siitä kirjeestä ei käy ilmi, että kumman  auton?  - Onko  se asia käsittely keskeyttää tojotan vaiko fordin taholta. Allekirjoittaja oli sama  rikoskomissario, joka oli  mukana jo  tutkintailmoituksessa joka oli tullut asianomistajalle   5.5.2015, jossa oli väärät tiedot.

Autonomista  odottaa  edelleen  rikosilmoituksen  oikeaa tutkintaa  ja  kyseistä autoa  eli  tojotaa  käyttäen.  Eihän auto  kaipaa  tuulilasia, niin  miksipäs  se  tarvitsisi  heti   asiallisesti  tutkia. Onni oli kuitenkin  auton  omisatajalla, että  tuulilasi on vielä  pysynyt  paikoillaan ja  katsastettu juuri  ennen  tapahtumaa. Olishan  se  huippijuttu  sekin, että  jos  tuuliasi  olisi   hajoitettu  kokonaan,  niin  miten sitä   olisi   voinut  käyttää  autonomistaja.  Tapahtuma on  ollut  13.2.2015  ja  nyt  eletään  päivää  20.5.2015   eli onhan  suvi  edessä  ja  toivottavasti  lämpöiset kelit, niin mikäs  on  hänen  käyttää  autoa?!

Lopuksi kysyn, että  moniko muu asia muuttaa sisältöä   rikospoliisin kätten toimesta, ja eikö  henkilön  nimen tietäessä ja auton  kuvasta tiedä poliisi, että kuka tai mikä auto on asianomistajalla?

Kertokaapas parempi tarina, minkä tiedätte että   rikospoliisi on sen saanut  muuttumaan ja roikkumaan asian sen takia ja näin  ollen tavallaan muuttuukin syylliseksi eli kärsijäksi se  johon on rikos kohdistunut?  


Ei kommentteja:

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...