tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kukkuluurua Rovaniemeltä




Varhaista  ja  oikein  nautinnollista  tiistaita,  aivan  jokaiselle!

Paljon  Onnea  Vendla,  Venla  ja  niille  joilla
on  2.6.2015  merkkipäivä!

Tänään  v.  1689   myönnettiin  Turkuun  Suomen  ensimmäisen  apteekin  perustamisoikeudet.

Tänään  v.  1946  vihdoin  Italiankin  naisille
myönnettiin  äänioikeus.

Tänään  v.  1953   maailma  sai  seurata  ensimmäisen  kerran  televisiosta  kuninkaallista  kruunusta: prinsessa  Elisabetista  tuli  kuningatar.

Tänään   v.  1915   syntyi  Tapio Wirkkala   ja  tänään
1900-luvulla   syntyi   myös   allekirjoittaja  Rita Vähäkuopus  ja  silloin  kun  synnyin  oli   myös  oikein  kylmä  kevät  kertoivat   vanhemmat  kun  itselläni  on  niin  huono  muisti  sen  aikaisista.  Ruohoa  ei  ole  juuri  silloin  vielä  ollut  kun  olivat  maaseudulla päästäneet  eläimiä  ulos  jalottelemaan   talven  navetassa  olon jälkeen...

Tänään   v.   1882   kuoli   Giuseppe  Garibaldi

******

Tuulista  on  ja  pilvistä  kelit  tänäänkin  ja  koko  yön  on  myrkynnyt  ja  tuntunut,  että   ei  mikään  pysy  parvekkeella?

Vettä  ei  kuitenkaan  justiin  sada,  mutta   eilsiä  lammikoita  on  kaikkialla.   Sandaaleissa   saa   kyllä   jalkansa  märäksi  ja  kun  asteitakin  on  vain  +9.6,  niin  eipäs  kannata   varpaitaan  kastella...tai   muuten  saa   flunssan   poikasen.

Näin  justiin  ilman  turkkia  pärjää   näissä  suven  touhuissa  tänään,  mutta  kuitenkin  tuo  valkoinen  on  melko  vähissä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut Rita!

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...