keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

30.6.2015 Rovaniemen Kauppatorilla



Lappi  | 

Rovaniemen torin paikka jakaa mielipiteet

Rovaniemen kaupungin aikeet siirtää Kauppatori nykyiseltä paikaltaan ydinkeskustaan jakavat kaupunkilaisten mielipiteitä. Vuonna 2012 hyväksytyssä Rovaniemen keskustan osayleiskaavassa tori on merkitty siirrettäväksi Lordin aukiolle. Osa nykyisen torin käyttäjistä ja yrittäjistä ei kuitenkaan halua siirtyä nykyiseltä torilta pois.



Rovaniemn torin yhteislaulutapahtuma.
Rovaniemen torielämää elävöittää viikottaiset yhteislaulutapahtumat. Kuva: Uula Kuvaja / Yle

Rovaniemen keskustan osayleiskaava on yhä korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksien vuoksi. Päätöstä odotetaan aikaisintaan loppukesästä.
Rovaniemen kaupunginarkkitehdin Tarja Outilan mukaan Lordin aukion laajentaminen mahdollistaa torin siirron. Tämä tarkoittaa sitä, että nykyinen Sokoksen omistama 1-kerroksinen Pukumiehen kiinteistö puretaan.
Pukumiehen korttelin kaavoitus käynnistyy vasta sitten, kun korttelin kiinteistönomistajat aktivoituvat. Torin siirtyminen Lordin aukiolle voi olla ajankohtaista vasta vuosien kuluttua.
Rovaniemen kauppatorin elämää on pyritty jo vuosien ajan vilkastuttamaan muun muassa lauluiltojen avulla. Aktiivisesti erilaisissa vapaaehtoistöissä eläkepäiviään viettävä Kalevi Viitala on järjestänyt yhteislauluiltoja kesäisin yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kulttuuritoimiston kanssa.
- Tämä on nyt jo yhdeksäs kesä. Se alkoi siitä kun katselin kahvion ikkunasta tänne ulos torille ja näin, ettei täällä ole ketään. Esitin silloin yhdelle kaverille, että voitaisko me alkaa pitämään samanlaisia lauluiltoja kuin Mikko Alatalo aikanaan. Kaveri innostui ja siitä sitä lähdettiin toimimaan, muistelee Kalevi Viitala.

Lauluillat löysivät kävijänsä aika nopeasti.

- Muutama ilta meni niin, että oli vain nelisenkymmentä henkeä, mutta sitten ihan räjähtämällä tuli toista sataa. Tein silloin itse kaikki vihkot niin minulla oli pieniä ongelmia aluksi. Otin silloin yhteyden kulttuuritoimistoon. Vihkot tehtiin sen kautta joten vihkot riittivät ja väkeä on riittänyt mukavasti, kertoo Kalevi.
Sadepäivät näkyvät innokkuudessa, mutta aurinko saa ihmiset liikkeelle.
- Sadepäivänä on ehkä 60 - 80 kävijää, mutta tällaisena aurinkoisena päivänä saattaa tulla pitkästi toista sataa laulajaa, vakuuttaa Kalevi.
Sade ja muualle viedyt tapahtumat kismittävät
Torikahvilan pitäjä Marjatta Pekkala on ollut alusta lähtien tiiviisti mukana laulutapahtumien järjestämisessä. Alkukesän sateet ja viileys ovat verottaneet torielämää.
- Touko- ja kesäkuu olivat nyt niin huonoja, että porukkaa ei ole ollut. Kun vielä kaikki tapahtumat viedään tuonne Lordin aukiolle, niin eihän sitä joka paikkaan porukkaa riitä. Nythän tämä näyttää oikein mukavalta kun aurinko rupesi paistamaan. Toivottavasti jatkossa tulee porukkaa, heittää Marjatta lätynpaiston lomassa.
Marjatta Pekkala ei lämpene torin siirtämisestä keskustan ahtauteen huolimatta siitä, että väkeä voisi käydä torilla enemmän.
- Eihän sinne mahdu ja esimerkiksi vihanneksia täytyy torikauppiaalle tuoda monta kertaa päivässä lisää niin eihän sinne mahdu tuomaan kun siellä ei ole autopaikkoja. Pitäisi olla kylmätiskit ja sen semmoiset. Kyllä tämä nykyinen paikka on paras, vakuuttaa Marjatta.

Torin paikasta montaa mieltä

Kesäisin kauppatorilla kaikki halukkaat voivat päivisin käydä myymässä kirpputoritavaroita. Tiistaina paikalla oli parisenkymmentä innokasta. Kolmatta kertaa tänä kesänä tavaroitaan myymään tullut rouva oli saanut seuraa muista myyjistä.
- Nyt kun ilma on näin kaunis niin ihmiset ovat lähteneet liikkeelle. Koko kesäkuu oli niin sateista, ettei silloin oikein haluttanut tulla myymään. Tämä on minulle hyvä paikka tulla myymään. En minä lähtisi Lordin aukiolle kuitenkaan myymään.
Lauluiltoja vetävä Kalevi Viitala on kirpputorimyyjän kanssa samoilla linjoilla, eikä ole valmis siirtämään toria nykyiseltä paikalta.
- Olen sitä mieltä, että tämä tori pitää säilyttää täällä, koska silloin meille aikuisille ihmisillekin on oma paikka. Lordin aukio on sellainen paikka jossa on kaiken näköistä nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa ja siellä viihtyvät enemmän nuoret. Tämä on meille vanhemmille kuin olohuone ja siksi tori pitää säilyttää täällä.
Samassa torikahvilan pöydässä istuvat Samppa Karjala ja Risto Parsola eivät kuitenkaan jaa näkemystä torin paikasta.
- On tämä vähän sivussa. Torithan ovat aina keskellä kaupunkia esimerkiksi tuolla Etelä-Suomessa. Jos se olis tuossa lähellä keskikaupunkia niin se olisi ok, kertoo Samppa Karjala.
- Minusta tämä on paikkana ihan hyvä kunhan tätä kehitetään niin, että tänne osataan. Ihminen, turisti kyllä kulkee kun kaikki opasteet ovat kunnossa. Minä tykkään, että tori on tässä, sanoo puolestaan Risto Parsola.
Torille ensimmäistä kertaa tänä kesänä tullut pariskunta pitää nykyistä toria liian kolkkona.
- Kylä tori saisi olla rannan lähellä jos vain täältä paikka löytyisi. Olisihan Lordin aukio vilkkaammalla paikalla ja enempi olisi varmaan kävijöitä, mutta ei toria ehkä sinne pitäisi siirtää vaan lähemmäksi rantaa, naurahtaa isäntä.
- Joo, ilman muuta pois tästä. Tämä on niin betoninen, että parempi olisi tuolla jossain rannalla. Ei missään nimessä keskelle kaupunkia, lisää rouva.

1 kommentti:

Rita Vähäkuopus kirjoitti...

Höpö. höpö. Kauppatori on aivan hyvällä paikalla. Mutta päättäjät ei välitä siitä pääseekö torille jalkaisin vain kulkuneuvoilla!

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...