TARTTUVA KIIRE

TARTTUVA KIIRE

Annoin  kiireelle  pikkusormen.

Se  vei  koko  käteni, -
ja  jopa  kehonikin.

Teki  jaloista  hitaammat,
päivistä  teki  lyhemmät
kuukaudet  kieriviksi.

Vuodet  ohi  pyyhkäisten.

Ohi  kiireellä  juokseviksi.

Kengän  pohjat  läpi  kuultaviksi.

Muistinkin  se  sekoitti.

Mitä  se  enää  jäljelle  jättikään,
sitä  yritän  muistella
dementikkona,  häilyvänä
Itseenä  käpertyneenä.

Saanko   vastausta   koskaan?

teksti; Rita Vähäkuopus