perjantai 1. tammikuuta 2016

Kukkuluurua ja uusia metkuja


Loistokasta  Vuotta  2016  ja  mukavia  uusia  kujeita!

Paljon  Onnea  teille  joilla  on  näinä  päivinä  merkkipäivä!

Paljon  Onnea  NUORILLE LEIJONILLE!  - Te  näytitte  mistä  on  jellonat  tehty,  vaikka  haavoituttekin  ja  joku  joutui  jättämään  leikin  kesken.  Suomi - CZE  5 - 4.  Jatkakaa  voiton  nälkää  ja  antakaa  valojen  vilkkua,  mutta  ei   aresti   nurkkaan!  Maalit  tehdään  kentällä,  ei  rankaistus   penkeillä.

Tammi  tarkoittaa  napaa,  akselia,  keskipuuta. Niinpä  vanhan  kansan  ajanlaskussa  tammi- eli  sydänkuu  jakoi  talven  kahtia.

Muinoin  uskottiin  Euroopassa,  että  ensimmäinen  uunavuonna  taloon  poikkeaja  leimaa  koko  vuotta.
Jos  hän  on  tummatukkainen   mies,   vuodesta  piti  tuleman  onnellinen.

Vanhoja  muistellen;  Tänään  v.  59  eKr.  alkoivat  ilmestyä  ensimmäiset  "sanomalehdet",  Rooman  tapahtumista  kertovat  tiedonannot  Acta diurna.

Tänään  v.  1939  Sibelius   johti  viimeisen  kerran  orkesteria. Samalla  syntyi  se  ainoa  levy,  jolla  hän  johtaa  musiikkia.

Tänään  v.  1946    leikattiin  Suomessa  setelit  kahtia.

Tänään  v.  1950  Viljo  Heino,  toistaiseksi  ainoana  suomalaisena,  voitti Sâo Paolon  uudenvuodenyön  juoksun.

Tänään  v.  1965  voitti  Erkki Pukka  mäkikisat  Keski-Euroopan  osakilpailun  Garmischisissa.

Tänään  v.  1995  Keski-Euroopan  mäkiviikon  II osakilpailu. Helsingin  studiossa  kommentoimassa  Jouko Törmänen, Mika Laitinen  on  sairaalassa  lääkityksessä  ja  odotellaan,  että  pystytään  siirtämään  parhaaksi  katsomaan  hoitopaikkaan.  teknillisenä  asiantuntijana  Pekka Hyvärinen, Garmisch  Partenkirchc.  4. suomalaista  toiselle  kierrokselle.  Voitto Kasai,  2. Bredensen, 3. Weissflog, 4. Golberger, 5. Ahonen, 6. Nikkola, 19. Soininen, 29. Savolainen.

Tänään   v.  2006  on  Rov.kaupunki  ja  maalaiskunta  yhdistynyt  Suur-Rovaniemeksi,  joka   on  pinta-alataan  Suomen  suurin  kaupunki  ja  12,  suurin  henkilöluvuilla.

Tänään  v.  1863  syntyi  Pierre de Coubertin,  v.  1919  J. D. Salinger,  v.  1923 Milt Jackson,  v.  1925  Idi Amin,  v.  1937  Lenita Airisto

Tänään  v.  1944  kuoli  Piet Mondrian,  v.  1972  Maurice Dhevalier,  v.  1976  Yrjö Kallinen,  v.  1980  Pietro Nenni

*****

UUSIVUOSI

Uusivuosi  on  juhlana  kuin  elämä  itse:
iloinen  ja  haikea.
Eletty  jää  auttamatta  taakse,
huomista  ei  vielä  ole.
Tänä  päivä  on.
Uusivuosi  on mahdollisuus
juhlia  elämää  yhdessä: nyt  on  meidän  aikamme,
saamme  olla  iloisia  toinen  toisestamme.

uudenvuoden  kirkollinen  aihe  on Jeesus-nimi.
Jeesu-nimi  tarkoittaa: Jumala  pelastaa.
uutena  vuotenakin  Jumala on kanssamme.  Hän  antaa  tulevaisuuden  ja  toivon.

Uudensuoden  hartaushetki  liitetään  johonkin  perheen  tapaan,  ateriaan  tai  hetkeen  juuri  vuoden  vaihtuessa.  Muodoltaan  hartaus  on  yksinkertainen: Maa  on  niin  kaunis -virsi ja  jokin  rukous.

Uudenvuodenaaton  ja  -päivän  väri  on  valkoinen.

Kiitos,  että  lapsenasi
olen,  Isä,  suojassasi,
muistat  minut  nimeltä,
ole  aina  lähellä.

Aurinko  nousee  aamuin
ja  illoin  katoaa.
Ihmiset  uuden  päivän
elettäväksi saa.
Ja  aurinko  kiertää
kotimme,  äiti Maa.
Sen  joka  kierros  hiukan
lapsia  kasvattaa.

Sinulla kiitos, Isä,
päivistä  vuosien.
On  ihmeellinen  lahja
kiitävä  hetkinen.

Jumala,
sinä sanoit:
"Minä  annan  teille
tulevaisuuden  ja  toivon."
Anna  tänäkin  vuonna.
Auta  minua
tekemään
oma  osani.

Tuulista  on  uuden vuodenpäivän  keli  ja pakkastakin (-4.8). Valkoinen  maa,  pilvisen  taivaan  alla   valaisee  ja  katulamput  valoa  hehkuttaa.  Päivät  on  pitenemään  päin.  Ja  on  uusien  haasteiden  aika.


 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ja Hyvää vuotta 2016!

Rita Vähäkuopus kirjoitti...

Kiitos

KYYNELTEN TARHA

  KYYNELTEN TARHA Käy   välillä  kyyneleet   kuiviin😢 kun   noita  uutisia katselee. Ei   riitä  nästuukit   nekään on  haettava  ...