Olin  eilen, kiiraslauantaina  kylään  kutsuttuna  ihanan ystävättären luona. Missä  odotti  valmiit  ruuat  ja  ilmapiiri   lämpöinen. 
Muistellen  sitä  mistä  tää ystävyys  sai  alun  kun  hänen edesmennyt  miehensä  on ollut  aikoinaan  minun  pomo,  mutta  hän  tapaturmaisesti  menehtyi 80-luvun  alussa.
Ystävyys  on  silloin  luotu ja pysynyt  edelleen  ja  toivon, et pysyy edelleenkin.
Ei  voi  kuin  vain  lausua  hänelle,  kiitos  nyt  jälleen  eilisen.

Kyllä  nää  kanavakangastyöt  ovat edelleenkin  upeita  ja olivat  todellakin  hyvin  tehtyjä. Tää  ystävätär  oli  niitä  teetättänyt  vartavasten, että  voi  antaa  lahjaksi  lasten lapsille muistoksi.  Hän  pyysi että  ottasin  niistä  kuvat.

Lapin Aslak poika mä oon ja lapin tyttö Maaret  joka kulkee  tuntureilla,  ei pelkää tuiskuu pakkasii, vaan poronkin voi ottaa suopunkiin...

Lapin tyttö ja poika voi iloisesti rallatella ja olla onnellinen, vaik kota jossa joskus he nauttii hetkisen,  missä  joku toinenkin  voi pysähtyä, keskellä kiireiden.