Yksinäiset, runo

Kuiskii hiljaa yksinäiset,

vaikka ei kukaan heitä kuule?😂

Kuluu päivät pitkolaiset

miten milloin ainakin.

Joskus sattuu vieras poikkeen,

joskus se puhelinkin soi.

Joskus viesti onnellinen,

joskus vaan ikäviä se tuo.

On päivät kaikki samanlaiset

hiljaisuus vain nakertaa.😥

Oottaa, et jos onni soisi

hänen tupaan itsestään?

Ei niin, ei niin,

se hiljaisuus kuokkii vain

ja mietityttään?

Et synnyinkö yksin

pirttiin harmaaseen,

miettimääm vain itsekseen?

Vai odottamaanko

sitä onee suurta,

joka sattuis kukoistamaan?

Joku kyllä nauttii siitää
ja tarvitsee tilaa enenmmän.
Ristii vaan kädet lämpöiset
ja rukoilee kaikest siitä.🙏🙏🙏

Teksti: Rita Vähäkuopus 25.12.2019